FINNISH-AMERICANS IN WAR AND PEACE
Contradictions in Loyalty during the Turbulent Years 1910-1950


Suomeksi

På Svenska

English

Pricelist

Back

Kirja on englanninkielinen.

    Amerikansuomalaisiin iski 1930-luvun alussa niin sanottu Karjalan kuume. Tuhansia amerikansuomalaisia muutti Neuvosto-Karjalaan siinä uskossa että saisivat elää siellä ihanneyhdyskunnassa.
     Monet Yhdysvalloissa syntyneet olivat kasvaneet USA:ssa ja Neuvostoliitossa ja olivat näin ollen ilman siteitä Suomeen, vaikka he puhuivat suomea sujuvasti. KGB:n vakoilupäällikkö Youri Andropov uskotteli että kielitaito suojelisi heitä heidän vakoillessaan jatkosodan aikana Suomessa. Vakoojille järjestettiin yhdeksän kuukauden koulutus jonka jälkeen heidät lähetettiin Suomeen. On arvioitu että 95 % Suomeen lähetetyistä vakoojista jäi kiinni. Noin 20 amerikansuomalaista oli kiinni jääneiden joukossa, muutamien kohtaloista kerrotaan kirjassa.
     Myös Yhdysvallat oli amerikansuomalaisten vakoilijoiden kohde. Ne jotka olivat syntyneet Yhdysvalloissa ennen perheen muuttoa neuvostokarjalaan, olivat USA:n kansalaisia ja näin olleen vapaita palaamaan synnyinmaahansa. Jäätyään kiinni pari heistä vaihtoi puolta jonka johdosta mm. pitkäaikainen neuvostoagentti Rudolph Abel vangittiin Yhdysvalloissa.
     Jatkosodan jälkeiset olot viittasivat jatkuvaan aggressioon Neuvostoliiton taholta. Eräät päämajan upseerit järjestivät varautuivat tähän järjestämällä ympäri maan asekätköjä pahan päivän varalle. Kätkentä paljastui, ja kommunistivetoinen Valtiollinen poliisi alkoi asekätkentään osallistuneiden ajojahdin. Useat suomalaiset upseerit jotka olivat osallistuneet asekätkentään katsoivat olevansa pakotetut siirtymään ulkomaille, ensin Ruotsiin josta heidät karkotettiin muualle. He tekivät alaisilleen suuren palveluksen. Esimerkiksi läntisellä Uudellamaalla kätkentää johtanut majuri Lars Laxén lähti Venezuelaan, ja näin ollen VALPO ei saanut tietoja hänen alaistensa toimista.
Noin 20 upseeria siirtyi Yhdysvaltoihin, joista monet jatkoivat sotilasuriaan Yhdysvaltain armeijassa. Kirjassa seurataan kolmen Mannerheim-ristin ritarin; Alakulpin, Marttisen ja Törnin toimia Suomen ja Yhdysvaltojen armeijoissa.

NÄPÄYTÄ TÄSTÄ KIRJALIJAN VIDEOSELOSTUS KIRJASTA

Kijassa käsitellään talvisodan aikaista propagandaa USA'n kommunistilehdissä, jossa Puna Armeja katkaisi Suomen ja lähestyi Haaparantaa. Esimerkki tästä kirjan tekstissä.

 


Northeast Silva LLC
458 Halsey Valley Road
Spencer, New York 14883

northeastsilva@gmail.com
www.northeastsilva.com

wpe2A.jpg (7205 bytes)